Aruba onnellisten saari

Tämän vuoden the lomareissu oli Aruballe. Tykästyimme kaksi vuotta sitten tähän saareen, sen ihmisiin, säähän, rantoihin ja vain aikuisille suunnattuun Riu-hotelliin erinomaisine palveluineen niin kovasti, että viimevuoden pettymysten lomareissun jälkeen halusimme pelata varman päälle ja lähteä jonnekin missä ei takuulla tarvitse pettyä. Olimme yhtä hymyä ja tuntui kuin olisi tullut toiseen kotiin :) Muutama tuttu tarjoilija oli edelleen hotellissa töissä, joten jälleennäkeminen oli ratkiriemukas ja tuliaissuklaat sai kovasti kiitosta.

Loman alussa herättiin tuttuun tapaan ihan viimeistään kuudelta, joten päivän aikana ehdittiin mm. pelata allaslentistä ja vesipooloa, vesijumpata ja zumbata, ottaa aurinkoa, lukea, käydä kävelemässä rannalla ja välillä vähän shoppailla sekä syödä ja juoda hyvin. Päikkäreitäkin otettin; lyhyet tai vähän pidemmät ja silti illalla väsytti 100 % varmuudella aikaisin ja ihan yhtä paljon. Jopa niin paljon, että  yhdeksän jälkeen oli jo todella haastavaa pysyä hereillä. Onneksi lomalla voi ja saa nukkua. Ja herätä sitten taas aamulla ihan viimeistään kuudelta. Loma on ihmisen parasta aikaa

Toisella viikolla heräiltiin puoli kahdeksan-kahdeksan aikaan ja illalla alkoi väsyttää ihan viimeistään kympiltä. Kaksi kertaa jaksettiin valvoa myöhempään tequilan ja päikkäreiden pienellä avustuksella. Aruban aurinko on melko kuuma; kun nukahtaa rantatuoliin, niin se näkyy vielä pari päivää myöhemmin.. Rantatuolissa viihdytti pienten ja vähän isompien liskojen touhut viereisellä nurmikolla. Osa turisteista tarjoili lounasravintolan antimia noille veijareille sillä seurauksella, että rohkeimmat kävivät tutkimassa omatoimisesti rantatuolien viereen jemmattuja juomia.

Yksi reissun kohokohdista oli Jolly Pirates-meriretki. Otettiin aurinkoa, snorklattiin, syötiin ja juotiin, uitiin ja hypittiin köydellä veteen. Jopa minä uskalsin! Onneksi oli osan aikaa pilvistä, niin ei tultu takaisiin lobsterin värisinä :)
 
Yhtenä lauantaina lähdimme katsomaan Dakota vs La Fama jalkapallomatsia. Katsojien määrä ei ollut juuri kummempi kuin Kajaanissa, mutta ääntä ja suuria tunteita oli kyllä senkin edestä. En ole ikinä missään nähnyt sellaista tunteiden paloa, kannustushuutoja ja vastalauseiden huutoa kuin tässä ottelussa. Kioskitarjoilut oli myös vähintäänkin vakuuttavat ja hintataso naurettavan alhainen. Kyllä kelpasi katsoa peliä. Pelin aikana tajusin myös miksi katsomon ja kentän välissä oli korkea aita..

Halloweenina hotelli oli järjestänyt teemaillan ja saimme etukäteen vinkkiä mistä löytyisi varmimmin sopivat asut. Suunnistimme edellisenä päivänä kyseiseen kauppaan valitsemaan naamiaisasuja. Vaihtoehtojen määrä oli ihan valtava! Tosin suurin osa naisten asuista muistutti lähinnä k-18 kaupan valikoimia.. En oikein nähnyt itseäni aikuisviihdeosaston asussa hotellin illallisravintolassa, niin valitsin lopulta huomattavasti enemmän kangasta sisältävän Gotham girl -puvun. Lisäksi se meni paremmin yksiin mieheni Jokeri-asun kanssa. Hotellissa oli todella panostettu Halloweeniin; illallisravintola oli koristeltu näyttävästi, ruoat mielikuvituksellisia ja henkilökunta oli pukeutunut erilaisiin asuihin. Asuvalintamme oli varsin onnistunut ja meistä napsittiin paljon kuvia ja joku jenkkituristi vinkkasi meille, että voisimme lähteä asuinemme Vegasiin tienaamaan :D Mikä ilta!

Reissussahan kävi eräs ilta niinkin, että löysimme itsemme illalliselta henkilökunnan toivotellessa meille ”Happy anniversary” kakun kera. Olimme toki maininneet päällikkösedälle aiemmin, että kyseiseen ravintolaan oli aivan mahdoton jono ja setämieshän sitten järjesti meille pöydän, koska keksi, että meillä oli "special anniversary”.. Vaikka meitä ehkä vähän hävetti nuo erikoisjärjestelyt, niin kannatti ehdottomasti leikkiä mukana, koska ikinä ei ole lobster ja hampurilainen maistunut niin hyvältä. Ja kakkukin oli hyvää :) Turhaan ei ole kehuttu saaren parhaimmaksi ravintolaksi!


Aruba on minulle pala paratiisia, siellä olen rento, kokonainen ja niin kovin onnellinen. Se tuntuu kodilta. Aruballe palaan takaisin, vielä monta kertaa. Biba dushi - living the sweet life <3

Vuoden työtön

Aika tarkalleen vuosi sitten olin ensimmäistä päivää työtön. Olin siihen mennessä ollut työelämässä 15 vuotta, josta viimeiset 3 vuotta työreissaaminen kuului arkeen. Ihan tavallista arkea oli huonosti nukutut yöt, liian lyhyet yöunet, epäsäännölliset ruokailut, liian satunnaisiksi jääneet sporttailut, tiukat aikataulut, kiire, kireä pinna, suunnitelmien muuttuminen lennosta ja pitkiksi venyneet päivät. Toisaalta tilille kilahti kerran kuukaudessa mukavasti euroja, työ oli sopivan haastavaa, työkaverit mukavia ja sain oppia uusia asioita. Itkuhan siinä tuli, kun kaikki olikin yhtäkkiä ohi..

Kovin pitkän aikaa ei kuitenkaan itkettänyt. Sen suurempia tulevaisuuden suunnitelmia en tehnyt; lähinnä päätin, että ensin nukun, sitten vaan olen ja sen jälkeen alan liikkua säännöllisesti ja miettiä mitä haluan isona tehdä. Tästä yhtälöstä lepo, oleilu ja liikkuminen oli varsin pala kakkua toteuttaa. Se mitä haluaisin tehdä ei sitten kirkastunutkaan yhtä helposti. Pohdin yrittäjyyttä, opiskelua ja hain koko ajan töitä ympäri Suomen. Suoritin verkko-opintoja, luin ja keskustelin yrittäjyydestä, opiskelusta, työnhausta, trendeistä, tulevaisuuden aloista, työvoiman liikkuvuudesta jne. Tein useamman videohaastattelun ja kävin kuudessa haastattelussa. Välillä iski epäusko, välillä pidin taukoa työnhausta ja välillä taas olin superoptimistinen, kun löytyi "just se mun paikka", johon kiireenvilkkaa kirjailin huolella hakemuksen. Työnhaku kävi ihan työnteosta, sen verran aikaavievää hommaa se on mikäli sen hoitaa kunnolla.

Tylsää mulla ei ole vuoden aikana ollut. Olen nauttinut siitä, kun olen saanut elää lähes ilman aikatauluja, tehdä just sitä mikä sillä hetkellä sattuu eniten kiinnostamaan, keskittyä itseeni, valvoa silloin kun siltä tuntuu, nukkua myöhään jos nukuttaa, kokkailla ihan rauhassa ja kokeilla uusia reseptejä, lähteä kävelylle tai salille keskellä päivää ja tehdä pikku reissuja muulloinkin kuin viikonloppuisin tai loman aikaan. Suurin miinus on ollut pienet tulot. En silti koe, että olisin joutunut kituuttaa tai luopua oikeasti mistään tärkeästä. Ainoa mainitsemisen arvoinen asia on, että olisin reissannut enemmän lähelle ja kauas, jos se olisi ollut taloudellisesti mahdollista. Tosin kaikkeahan elämässä voi haluta, vaikkei kaikkea oikeasti voikaan saada :)

Vuoden työtön ja nyt sen loppu häämöttää. Minulle on siis tarjottu töitä - kolmesta eri paikasta, ja yhdelle sanoin kyllä :) Ei tarvitse enää kyttäillä uusia työpaikkoja, kirjoitella hakemuksia, täyttää hakukaavakkeita, päivittää cv:tä, odottaa toiveikkaana kutsua haastatteluun, saada lukemattomia "et tälläkertaa tullut valituksi" sähköposteja... The end, vihdoinkin!

Olo on levoton, innostunut, jännittynyt, odottava, vähän haikeakin. Nytkö jo tämä loppuu? Mitä haluan tehdä nämä muutamat päivät ennen työn alkamista? Onko mulla työvaatteita? Sukkiksia? Entä eväsrasioita? Tarvinko oman mukin? Täytyykö mennä kampaajalle? Munhan täytyy ihan kohta käydä joka arkipäivä töissä ja siis herätä aamuisin kellonsoittoon! Kuinka pidän huolta, että nukun tarpeeksi, liikun tarpeeksi ja syön järkevästi? Miten kauan kestää, että totun siihen, että töissä ollaan 8 tuntia päivässä, ja iso osa päivästä todennäköisesti tuijotellaan tietsan ruutua? Kehtaanko taukojumppailla? Onko siellä hyvää kahvia? Saanko lounaskavereita? Kuinka selviän alkuvaiheen Urpona olemisesta, kun ihan kaikki on ihan uutta?

Päällimmäisenä on kuitenkin uskomattoman kiitollinen olo ja hykerryttävän hyvä mieli :) Olen varmasti yhtä onnellinen tästä uudesta alusta kuin ekaluokkalainen kummipoikani, joka tosin kertoi, että "mulla menee kyllä aina ihan koko päivä siellä koulussa".

Näillä mietteillä täysillä uutta päin :)

 

Mikä kesä

Niin, mikä kesä? Meille ainoat oikeat kesähelteet oli juhannusreissulla Madridissa. Täällä kotona ei ole monenakaan päivänä tarvinnut suojakertoimia ja parvekeaamiaistakin on nautittu vain pari kertaa koko kesänä. Ei päikkäreitä partsilla, ei juurikaan kesäkukkia, yrttejä tai chiliä. Ei tunnu oikealta kesältä. Jotain puuttuu. Aurinko, helteet, rantaelämä.

Kaikesta huolimatta; mikä kesä! Edelliseen verrattuna meillä ei juurikaan ollut etukäteen suunniteltua kesäohjelmaa lukuunottamatta yksiä ylioppilasjuhlia ja juhannusreissua. Yllättävän paljon kaikenlaista aktiviteettia on silti mahtunut tähänkin kesään; Kainuun musiikkijuhlat, ihanat festarivieraat, mukava mökkireissu pohjoiseen, pari päiväretkeä lähiympäristöön, pyöräilyjä ja tietenkin jalkapalloa. Sadepäivinä on relattu kotona ja katsottu Netflixistä dokkareita ja leffoja, vallan mainiota sekin. Ladattu akkuja, luettu kirjoja, tehty suunnitelmia, haaveiltu, pohdittu elämää. Nautittu olemisesta. Villasukat jalassa.


Elokuu kuuluu mielestäni vielä vahvasti kesäkuukausiin, mutta nyt tuntuu jotenkin jo ihan syksyltä.. Mun rakas, pieni kummipoika aloittaa huomenna koulun <3 Ei ole tietoakaan intiaanikesästä tai lämpimistä, pimeistä elokuun illoista tai öistä. Tai no, pimeää toki alkaa jo olla iltaisin ja kynttilät on esillä :) Ihan vielä ei kuitenkaan ole aika palata kaikkiin rutiineihin. Pari verkkokurssia saa vielä odotella suurempaa intoa ja terävämpää ajatuksenjuoksua. Syksyn suunnitelmat saa vielä hetken muhia. Garderoobiakaan en vielä ala muuttamaan kesäisestä syksyisemmäksi. Pidän varvastossut eteisessä.

Haluan vielä antaa loppukesälle mahdollisuuden, pitkittää hitaampaa arkea, nauttia kesäisen näköisestä maisemasta, syödä mansikoita, mustikoita ja vadelmia, katsella sudenkorentoja ja uppoutua ajatuksiini.

Ihanaa loppukesää; nauti, unelmoi ja ota lungisti!

 

Hola Madrid!

Tänä vuonna suuntasimme juhannusreissuun Madridiin. Meillä on perinteisesti ollut tapana piipahtaa muutaman päivän reissulla juhannuksen aikaan, koska jalkapallo. Madrid valittiin kohteeksi jo aikaisin keväällä hyvien lentoaikataulujen ja aurinkoisen sään todennäköisyyden vuoksi. Kun matkaan lähtee täältä susirajalta, lentoaikatauluilla on ihan eri tavalla merkitystä kuin koskaan aikaisemmin. Pahimmassa tapauksessa joudumme nimittäin yöpyä mennentullen Helsingissä mikä tietenkin lisää kustannuksia mutta myös vie minilomasta aikaa, minkä mieluummin viettäisi ihan jossain muualla kuin lentokentän kupeessa.

Lentoaikataulut ja sää osui ihan nappiin! Lähdettiin kotoa lounasaikaan, ei odoteltu pitkään Helsingissä ja perillä oltiin loppuillasta. Paluumatka ei tosin ollut ihan täydellinen, koska meillä oli 6 tunnin pitstop Helsingissä, mutta yllättävänkin nopeasti se meni toisen katsoessa netistä jalkapalloa ja toisen tv-sarjoja ja kotona oltiin yhdentoista nurkilla.

Sää oli Suomen säähän verrattuna timanttisen hyvä; kuumimmillaan mittari näytti +46 ja viimeisen illan sadekuurojenkin aikaan vielä +22. Madridissa on totuttu helteisiin ja lähes jokaisella terassilla oli pieniä suihkuja, joista tuli tasaisin väliajoin pehmeitä vesisuihkuja ja lisäksi bongasin useita juomapisteitä, joista sai täyttää vesipullot. Helteistä huolimatta me kierreltiin kaupunkia reippasti kävellen; nähtävää riitti ja pysähdeltiin tasaisin väliajoin terasseille viilentymään. Ajelimme myös kiertoajelubussilla ja hyppäsimme muutaman kerran kyydistä kiinnostavissa paikoissa eli Santiago Bernabeun stadionin kohdalla, vaikka ei ollakaan Real Madridin kannattajia :)

Retail therapy saatiin hoidettua kahdessa outletissa; San Sebastian de los Reyes ja Las Rozas village. Molempiin pääsi ihan kätevästi bussilla, kunhan sai selvitettyä mistä laiturilta bussit lähti -espanjaksi tietenkin. Nyt tiedän, että nivel on keros ja darsena laituri :) Hinnat outletissa oli edullisia ja valikoimaa riitti, joskaan shoppailu ei lähtenyt lapasesta: molemmat taisi ostaa 3 kengät ja pari paitaa noin puolet edullisemmin kuin Suomesta.

Ihmiset Madridissa olivat ystävällisiä, auttavaisia ja tyytyväisen oloisia. Asiat hoituivat, kenelläkään ei ollut kiire, osa ymmärsi hyvin englantia, mutta kovinkaan moni ei sitä puhunut. Meidän espanjankielentaito on melko olematonta, mutta kaikki asiat saatiin selvitettyä ja ruokalistastakin ymmärrettiin tavallaan se olennainen eli onko kyseessä possu, kana, kala tai joku muu merenelävä. Siitäkin huolimatta tuli olo, että alan opetella espanjaa paremmin! Melkein 20 vuotta sitten käyty alkeiskurssi ei kummasti riitä oikein mihinkään, ei vaikka ottaisi kädet avuksi ;)

Lomalla täytyy tietenkin myös syödä ja juoda hyvin ja Madridissa se on todella helppoa! Ravintoloita ja kahviloita on varmaan enemmän kuin missään muualla ja valikoimaa löytyy jokaiseen makuun. Hintataso vaihtelee melkoisesti riippuen siitä haluatko istuskella ihan ytimessä muiden turistien kanssa saman aukion terassilla tai vähän etäämmällä pienemmässä, myös paikallisten suosimassa paikassa. Siitäkin huolimatta laskun loppusumma ei hämmästytä ainakaan suurudellaan.

Yhtenä iltana kun istuimme syömässä hotellin lähellä olevan ravintolan terassilla viereiseen pöytään tuli lisää porukkaa; lopulta pöydässä oli 10 henkilöä ja keski-ikä rapiat 70. Naapuripöydän menoa seuraillessa tuli lämmin ja hyvä olo ja toivon kovasti, että itsekin vielä harmaahapsisena voisin olla kuin nuo madridilaismummot; hillitysti meikattuina, korut ja mekot päällä köpöttelisin omassa naapurustossa olevan ravintolan terassille tapaamaan ikätovereita ja nauttimaan pari lasillista viiniä ja vaihtamaan kuulumisia.

Hymyjä, iloa, välittämistä, naurua, rakkautta <3

 

 

Parhautta: erinomainen ruoka & juoma, paljon näkemistä, edullinen hintataso

Pettymystä: ei mainittavaa

Suositus: pitkä viikonloppu riittää olennaiseen, mutta viikkokin kuluisi helposti

Turhanpäiväisyyksiä, ihmeellisyyksiä ja yllätyksiä

Kun pää pursuilee kaikenmaailman turhanpäiväisiä asioita, niin yleensä kirjoittaminen auttaa selkeyttämään ajatuksiani. Nyt on kuitenkin jo pidemmän aikaa tuntunut ihan mahdottomalta saada kirjailtua mitään jäsenneltyä, järkevää tai julkaisukelpoista.. Koska erinäköiset asiat edelleen tuntuu tulevan mielenpäälle joko silloin kun pitäisi mennä nukkumaan, kun herää kesken unien tai kun pitäisi keskittyä ihan johonkin muuhun, niin päätin raapustaa osan näistä "asioista" tähän blogiin ihan muuten vaan  :)

Itselleni tulee jostain syystä usein vähän huono omatunto, jos nukun "liian myöhään". Aivan niinkuin sitä olisi jotenkin huonompi ihminen, jos nukkuu väsymystään pois ja nousee ylös, kun on nukkunut tarpeeksi. Toisille osaan kyllä vakuuttavasti sanoa, että saahan sitä nukkua silloin kun väsyttää, mutta omalla kohdalla asia ei olekaan ihan yhtä simppeliä. No, viimeviikolla heräsin yhtenä aamuna vähän kymmenen jälkeen ja mieleen ehti jo hiipiä pieni pistos, kun tuli nukuttua niin myöhään. Kävin päivällä salitreeneissä ja sen jälkeen pesin parvekelasit. Päivän aktiviisuus urheiluälykellon mukaan oli 200%. Niin, että ihan hyvin sitä ehtii olla riittävän aktiivinen, vaikka nukkuikin myöhään. Note to self: nuku hyvällä omallatunnolla just niin kauan kun nukuttaa.

Mies bongasi lehdestä polkupyörämainoksesta just mulle hyvän pyörän. Menin kauppaan ostohousut jalassa pyörää katsomaan, vaikka en mitenkään akuutisti tarvitse pyörää. Reilun 5 minuutin päästä löysin itseni testaamassa puolet kalliimpaa fillaria! Vakuuttelin itselleni, että mulla on jo pyörä(joka tosin kaipaa pientä fiksausta ja joka ei varsinaisesti ole just sellainen minkä haluaisin) ja että en tarvitse uutta pyörää. Jotenkin onnistuin kiittämään myyjää ja poistuin kotiin miettimään, että pitäisikö silti ostaa se testaamani (liian) kallis pyörä, koska sittenhän sitä voisi pyöräillä ihan koko kesän. Ratkaisu: vanha pyörä fiksattu, uusi edelleen kaupassa, ostohousut viikattuna kaapissa.

Vihdoinkin kesä saapui tännekin ja pakkasin yhtä villapaitaa lukuunottamatta talvivaatteet varastoon ja samalla kannoin kesävaatteet ja -kengät varastosta. Kesävaatteita kaappiin laitellessa muistin yhden kivan kesämekon, mitä en löytänyt mistään. Harmittelin jo kovasti asiaa ääneenkin ja samalla mietin, että missä se voi oikein olla, koska olin jo purkanut kaikki kesävaatelaatikot. Jos olisit kesämekko, niin missä piileskelisit? En tiedä mitä se kertoo minusta, mutta keksin melko nopeasti kurkata pyykkikoneen taakse ja siellähän se tietenkin oli! Mies ja henkari avuksi ja voilá; lempparimekko käyttöön :)

Joitakin vuosia sitten soitin silloin tällöin kiperän tilanteen tullen pikkuveljelleni, joka riensikin avuksi kiitettävästi. Sain aika usein palautetta/neuvon "hanki mies". Suureksi onneksi nyt minulla on mies ja vieläpä sellainen, joka auttaa vaikkapa silloin, kun parvekelasi irtoaa osittain. Vaikka olenkin käynyt salilla, niin en ihan ensimmäisenä usko, että liian suuret voimat olisi ollut syynä. Jotenkin se vaan irtosi ja jäi roikkumaan, kun siirsin yhtä lasia pois toisen edestä. En tiedä kumpi oli lasin irtoamisesta yllättyneempi mies vai minä.. 

Nappasin allaolevan kuvan lenkkipolun varrelta. Huomasin vasta jälkeenpäin kuvaa katsoessa, että voikukat on aika kivasti ryhmässä, paitsi tuo yksi. Näen kuvassa oikeastaan vähän itseäni; samanlainen kuin muut, mutta silti erilainen ja omanlainen. Siitäkin huolimatta pystypäin aurinkoa kohti ja kesästä nauttien :)

Itkettää

Viime päivinä on ollut pala kurkussa ystäväpiirissä tapahtuneen kuoleman takia. Kyseessä oli nuoruusvuosien kaveri ja vaikka ei oltukaan tekemisissä näin aikuisiällä, niin tiedettiin kuitenkin mitä toiselle suurinpiirtein kuuluu, facebookin ja yhteisten ystävien kautta. Omaisten ja läheisten suru on suuri. Tuntuu niin voimattomalta, kun ei meinaa löytää lohduttavia sanoja sureville. Itkettää. Tuntuu pahalta ja omakin elämä pysähtyi hetkeksi..

Ei voi ymmärtää, että juuri kun elämä antaa parastaan, kaikki on hyvin ja seuraavassa hetkessä kaikki onkin yhtäkkiä ohi.. Miksi? Niin julmaa, epäreilua, käsittämätöntä.. Elämän armoton yllätyksellisyys pysäyttää. Kukaan ei tiedä mitä on tulossa ja milloin on viimeinen hetki. Itkettää ja ahdistaa.

Uskon, että on ihan hyvä, ettei tulevaa tiedä, mutta mielessä alkoi pyöriä monenlaiset asiat; onko jotain miten loppuunsa haluaisi varautua? Haluanko tehdä hoitotahdon tai testamentin? Ryhtyä elinluovuttajaksi? Miten haluan elämääni elää? Mitä haluan tehdä? Missä haluan käydä? Mitä kokea? Ei tällaisia asioita tule juurikaan ajatelleeksi, ehkä kuitenkin pitäisi..

Itse en ole oikeastaan koskaan elänyt "sitku"-elämää, vaan mennyt vahvasti intuitiolla ja tarttunut tilaisuuksiin ja kokeillut uusia asioita, joskus vapaaehtoisesti ja joskus pakon edessä. Yllätyksiä on riittänyt vuoristoradaksi asti. Joku on pitänyt minua rohkeana, kun olen esimerkiksi pakannut tavarani ja muuttanut ennakkoluulottomasti uuteen kaupunkiin - monta kertaa. Äiti on joskus sanonut, että sopeudun melkeinpä pelottavan helposti. Myönnän kyllä, että melkolailla "takki auki" elämään olen tähän asti matkannut. Ei se aina helppoa ole ollut ja pahemmanluokan kompurointiakin on koettu. Silti haluan uskoa, että elämä kantaa, enkä osaa pelätä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Haluan olla hyvä ihminen, kohdella toisia oikeudenmukaisesti, sytyttää kynttilän täältä lähteineiden muistoksi, itkeä, nauraa, tanssia, matkustaa, nauttia elämästä ja rakastaa.


Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote -siinä kaikki

Dave Lindholm

Liian pätevä, liian vanha, ei tarpeeksi kokemusta, väärä asuinpaikka... Oppia ikä kaikki!

Olen ollut 5kk vapaaherrattarena ja nauttinut täysillä melkein joka hetkestä. On ihan supermahtavaa, että voi vuosien tauon jälkeen tehdä niitä juttuja, mistä tulee hyvä mieli ja hyvä olo just silloin kun haluaa. Aluksi nautin eniten, kun sai aamuisin nukkua niinkauan kuin väsytti ja sai käydä keskellä päivää, valoisaan aikaan ulkona. Edelleen nuo molemmat asiat viehättää, mutta nyt nautin myös ruoanlaitosta, treenaamisesta ja uusien asioiden opettelusta sellaiseen aikaan päivästä, kun se hyvältä tuntuu. Kertaakaan ei ole tullut aika pitkäksi tai olo tuntunut tylsältä ja olen oppinut ihan uusia asioita!

Viiden kuukauden aikana olen etsinyt aktiivisesti töitä ja lähettänyt lukuisia hakemuksia paikkoihin, joihin olisin valmis menemään töihin. Suurin osa paikoista on ollut ihan jossain muualla kuin täällä kotipaikkakunnalla, mutta täältäkin olen löytänyt 4 paikkaa mitä olen hakenut. Olen päässyt muutamiin videohaastatteluihin ja pariin ihan oikeaan haastatteluun, joissa kaikissa jäin hopealle. Syyt ovat olleet ihan järkeviä ja siksi helposti hyväksyttäviä. Joskin sitä tosin miettii, että silloin kun jostain osa-alueelta puuttuu kokemusta, niin miten sitä kokemusta voi edes saada, jos ei ikinä pääse opettelemaan? Pahimmillaan hakijoita on ollut itseni lisäksi 275 ja silloin mietin, että miten se oma hakemus tai cv erottautuisi joukosta hyvällä tavalla. Pari ideaa on ollut hautumassa ja uusi cv on viimeistelyä vaille valmis :)

Aika usein työpaikkailmoitukset tuntuu olevan toiveiden tynnyri, jossa hakijalta edellytetään sitä ja tätä, toimenkuva sisältää kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, mutta toisaalta työntekijälle luvataan kovin vähän megalomaanisen vastuualueen ja työmäärän lisäksi. Hyvä työpaikkailmoitus mielestäni osaa kuvata riittävän nasevasti mitä hakijalta odotetaan ja mitä tehtävä vaatii, ja bonuksena tittelikin jo kertoo mistä roolista on kyse. Huonot ilmoitukset oppii kyllä haistamaan jo kaukaa; esimerkiksi Asiakasvastaavan tittelillä haetaan mm. lehtimyyjiä ja laajakaistamyyjiä.

Itse hakemuksen kirjaileminen ja paikan hakeminen voi välillä olla verta, hikeä ja kyyneleitä -osastoa. Ensin rekisteröidyt yrityksen työnhakijaportaaliin. Pahimmillaan homma jatkuu niin, että täytät monta sivua nettilomakkeen kenttiä ja yhtäkkiä puolitoista tuntia myöhemmin, kun klikkaat viimeisen kerran seuraava-kohtaa; kaikki kirjailemasi tiedot häviää ja ruudulla vilkkuu jonkunsortin error. Aloita homma alusta. Kun lopulta saat kaikki mahdolliset tiedot täytettyä uudelleen ja pääset viimeiselle sivulle, sinun tulee vielä liittää hakemuskirje, cv ja linkki LinkedIn profiiliin - eli kerrot samat asiat uudelleen ja uudelleen, kolme kertaa! Jossain kirjoitettiin, että näin testataan onko hakija tosissaan kiinnostunut hakemaan. Ehkä niin, mutta itse en lähtökohtaisesti hae paikkoja, jotka minua ei kiinnosta, joten en arvosta tälläistä tapaa rekrytoinnissa.

Juuri tällähetkellä avoimia paikkoja on oikeastaan todella paljon, mutta aika suuri osa etsii kesätyöntekijää, johon palkataan vain opiskelijoita. Ehdottoman hyvä juttu kuitenkin opiskelijoita ajatellen! Sattuneesta syystä täällä susirajan "suurkaupungissa" ei juuri minun työkokemuksen mukaisia avoimia paikkoja ole runsaasti eikä usein tarjolla. Voisinkin mielelläni tehdä jotain erilaista tai vaikka vähemmän vaativaa työtä, mutta ei se niin vaan käy; olen saanut kuulla olevani joihinkin hakemiini paikkoihin liian pätevä. Tätä on vähän hankala käsittää, kun on lähettänyt hakemuksen ihan tosissaan eli ajatuksella että olisi valmis tekemään sitä tarjolla olevaa työtä, niin sitten joku sen enempää kyselemättä katsoo, etten voi olla riittävän motivoitunut tai kiinnostunut. Minulle on myös sanottu suoraan, että en saa kutsua haastatteluun, koska asun väärällä paikkakunnalla. Hakemani työpaikka oli kieltämättä useamman sadan kilometrin päässä, mutta ei se ole ennenkään estänyt minua tekemästä töitä ihan mallikkaasti. Kyseisen työpaikan ensimmäinen tehtävä olisi ollut kehittää toimivia työkaluja tukemaan sisäistä viestintää ja tehokasta etätyötä..

Usein kuulee puhuttavan työvoiman liikkuvuudesta ja siitä ettei monikaan ole halukas muuttamaan työn perässä. Etätyö ja se, että asiantuntijatyötä voi tehdä paikasta riippumatta on niinikään kuuma peruna. Jotenkin tuntuu siltä, että työvoima ei liiku, koska työntekijä kokee ettei saa riittävästi joustoa ja tukea työnantajalta. Ei varmasti tee mieli muuttaa aina viikoiksi toiselle paikkakunnalle, jos kaikki käytännön asiat jää itselle hoidettavaksi samaan aikaan kun työnantajan silmissä työsuhteessa mikään ei ole muuttunut paitsi fyysinen paikka. Jos kotona odottaa vielä lapsellinen perhe (= perhe, jossa on lapsia), niin saa olla kyllä aikamoinen jonglööri, guru ja mindfull-mestari, että kaikki osapuolet pysyy tyytyväisinä ja työntekijä pirteänä ja tuottavana työntekijänä, kun suhaa kahden paikkakunnan väliä. Etätyössä taas tuntuu, että työnantaja jotenkin kuvittelee työnteon olevan vähemmän tehokasta ja työntekijän olevan saavuttamattomissa verrattuna toimiston työpisteellä istumiseen. Parhaimmillaan oikeanlainen jousto ja tuki puolin ja toisin lisää työn tehokkuutta ja tuottavuutta, motivaatio, työn mielekkyys ja sitoutuneisuus työnantajaan pysyy hyvänä ja luovuuskin saattaa synnyttää ihan uusia ideoita. Tosin ei mun ollut tarkoitus tälläkertaa näistä kirjoitella ;)

Minä jatkan työnhakua, treenaamista, blogin kirjoittelua, uusien asioiden opettelua -Digital marketing kurssi on enää vain vähän kesken- ja reissaan :)

Bittersweet 16

Loppuvuosi hujahti vauhdikkaasti, kun reissattiin koko marraskuu ja puolet joulukuusta. Reissuista bloggaan heti, kun valokuvat ja videot on käyty läpi ja siirretty koneelle.. Nyt mielen päällä pyörii eniten viimevuosi, sen tapahtumat ja tunnelmat.

Bittersweet eli katkeransuloinen; siinä 2016 kiteytettynä. Vuosi alkoi mahtipontisella muutoksella, kun muutimme Kajaaniin jalkapallon perässä. Alkuvuosi meni kotia laittaessa, pakkassäitä ja talvisia maisemia ihastellessa ja jäädytin petarin ja tyynyt tuuletuksen seurauksena. Ostin untuvatoppahousut ja kävin kaupassa karvahattu päässä. Aloin käydä uimahallissa. Työreissasin kerran-pari viikossa Tukholmaan ja Helsinkiin. Sopeuduin ja kotiuduin. Nälkämaan laulun sanoja en osaa edelleenkään.


Kesällä parhautta oli pikkusiskon häät, vaikka jalkapallon vuoksi jouduinkin lähteä ilman siippaani Turkuun. Avecin virkaa toimittivat ensteks parhaat siskoni pikkupojat erittäin mallikkaasti. Oli ihanaa nähdä omia ihmisiä pitkästä aikaa; pohojalaanen mafioosoperhe pitää edelleen tiivisti yhtä :) Kesällä vuosimittaariini tuli numerot 4 ja 0. Ei tullut kriisiä, tuntui vain ja ainoastaan hyvältä; että just näin on just hyvä. Sain viettää juhlaviikon synttäreideni kunniaksi rakkaiden ystävien ja perheenjäsenten kanssa.

Syksy toi tullessaan vähemmän miellyttävän muutoksen; siirryin viestintäpäälliköstä vapaaherrattareksi. Sopeutuminen kesti tovin jos toisenkin, eikä itkultakaan vältytty. Taakse jäi seitsemän vuoden ajalta suuri joukko työkavereita, mutta onnekseni osasta on tullut ystäviä, joten yhteydenpito jatkuu. Alkuhankaluuksien jälkeen olen nauttinut suunnattomasti siitä, että on ollut aikaa tehdä asioita, joista nautin, mutta jotka on kiireiden vuoksi jäänyt viimevuosina täysin taka-alalle. Tajusin, että olen elänyt ruuhkavuosia (näköjään siihen ei välttämättä tarvita lapsia) ja nyt on ensimmäistä kertaa vuosiin aikaa itselle ja asioille, joita rakastaa. Olen kokkaillut sydämeni kyllyydestä ja pohtinut kaikenlaista. Mietinnässä on, että mitä sitä sitten seuraavaksi tekisi? Tuntuu, että koko maailma on avoinna ja vaihtoehtoja on miljoona. On samanlainen tunne kuin nuorempana; odottava, jännittynyt, toiveikas ja epävarma.. Uskon lujasti, että uusi työ löytyy, kun on sen aika tai mielessä kirkastuu joku toisenlainen vaihtoehto. Ihan vielä ei ole sen aika.

Loppuvuosi meni tosiaan lähes kokonaan reissatessa, joka on ihan oma episodinsa :) Muutenkin 2016 reissasin eniten ikinä. Vuoden viimeisellä viikolla Rovaniemellä oli sitten viimeisenpäälle ostohousut jalassa, kun ostaa pätkäytettiin moottorikelkka! Niin se elämä yllättää välillä erikoisesti; en olisi ikinä uskonut, että omistan joskus puolet moottorikelkasta..

Mun elämä ei ole koskaan aikuisiällä ollut tasaista, enemminkin yhtä vuoristorataa ja sama meno näyttää jatkuvan. Tälle vuodelle - ja tulevillekin- toivonkin edes vähän rauhallisempaa menoa, terveyttä, rakkautta ja onnellisuutta itselle ja läheisille. Lupaan säilyttää sydämessäni ne suloiset hetket, joita 2016 tarjosi ja kaivaa ne mieleen sellaisena päivänä, kun ei oikein hymyilyttäisi.

Jonkinlainen vuosi
ympyrä sulkeutui; alkuvuodesta ostin ne untuvatoppahousut ja loppuvuodesta kelkka-asun :)