Havaintoja Lapista

 Tätä kirjoitellessani me ollaan asuttu vähän yli puoli vuotta Lapissa, Rovaniemellä, enkä vieläkään osaa mieltää asuvani Lapissa. Kotoisalta tämä toki jo tuntuu, enkä enää tarvitse navigattoria osatakseni kulkea kaupungissa, mikä on huomattava parannus lähtötilanteeseen, kun tiesin nimeltä vain yhden kadun. Paljon uusia elämyksiä ja muutenkin uutta on matkan varrella tarttunut reppuun, ja todella paljon täällä on vielä ihan uusia paikkoja koluttavana. 

Meillä on ihan mahtava lähikauppa, mistä saa mm oikeaita kookospähkinöitä! Aluksi jouduimme olla hetken ilman uunia, mutta kaupan herkkutiskistä löytyi myös lämmintä ruokaa, joten  käytiinkin sitten melkein joka päivä ostoksilla. Kaupoissa on myös aina poron lihaa eri muodoissa, eikä vain tiettynä aikana vuodessa ja joulupukkia voi käydä Napapiirillä morjenstamassa melkein koska vain. 

Muutto tänne tapahtui marraskuussa, joten monen kuukauden ajan käytetyimmät vaatteet oli toppakengät, untuvahousut, pipo ja untuvatakki. Lisäksi tottakai lapsuudesta tutut kauluri ja säärystimet ja jossain vaiheessa pakkasten paukkuessa huomasin toivovani kypärämyssyä! Asuvalintoihin toki vaikutti se, että olin etätöissä ja se, että meillä ulkoillaan koiran kanssa joka päivä useita kertoja. Lunta oli riittävästi ja pakkasta vähintäänkin tarpeeksi. Liukastakin oli, mutta vain pari kertaa, ja huomasin, että nastakengilläkin voi liukastua..

Porojakin olen nähnyt, monta kertaa. Hauskinta oli, kun ne tuli iltakävelyllä vastaan Teboilin luona ja päättäväisesti porokolmikko jolkotteli kirkolle päin. Siinä me oltiin koiran kanssa molemmat yhtä yllättyneitä, enkä saanut edes kunnollista kuvaa napattua.

Pimeää on ollut talven aikana enemmän kuin tarpeeksi; marras-joulukuussa vain hyvällä tuurilla näki vilauksen päivänvaloa, jos sattui oikealla hetkellä katsomaan ikkunasta ulos. Meillä olikin jatkuvasti valot päällä ja silti tunui, että oli pimeää. Kuin olisi laput silmillä päivästä toiseen. Ja väsytti.

Tulihan se kevät kuitenkin lopulta tännekin ja toukokuun puolivälissä alkoi olla puissa aavistukset hiirenkorvista ja parissa päivässä ilmestyi pienet lehdet. Kevät ei kuitenkaan tietenkään tullut ilman takapakkia ja lumisateita, viimeisin taisi olla äitienpäivän tienoilla. Paikallisten mielestä kevät ilmeisesti saapui kuitenkin heti kun siirryttiin noin + 10 asteeseen. Toiset veteli t-paidoissa tai topeissa ja shortseissa, kun itselläni oli vielä pitkähihainen JA takki JA kaulahuivi JA sormikkaat. Toisaalta jäällä oli pilkkijöitä, vaikka oli + 16 lämmintä. Mietin monta kertaa, että miten se jää niinkuin oikeasti voi vielä kestää?!? Itse luovuin piposta ja toppatakista aamulenkillä vasta reilu viikko sitten, mutta näin kesäkuun alussa voi vihdoin uskoa, että kesä on tullut tännekin. Säämies on luvannut +20 ja vähän päälle viikoksi eteenpäin :) 

Eikä muuten ole enää yhtään liian pimeää; valoa riittää 22h ja 10 minuuttia vuorokaudessa, joten valoja ei enää tarvita. Nyt voikin sitten miettiä kuinka saisi edes yöksi valoa vähemmäksi.. Pimennysverhot ja silmälaput meiltä toki jo löytyykin. 

Huntuja ja hääsuunnitelmia

Häiden suunnittelu on ihanaa aikaa, ehkäpä jopa sitä parasta aikaa ikinä. Pää on pilvissä, hymyilyttää ihan koko ajan ja maailmaa katselee ruusunpunaisten lasien läpi. Niin se oli aluksi minullakin, mutta sitten pari kuukautta ennen h-hetkeä alkoikin ihan toisenlaiset tunnelmat, koska korona. Ei varmuutta saako järjestää häät, tai vaikka saisikin, niin montako vierasta tilaisuuteen voi osallistua. Kenelle sanottaisiin, että sori, et voikaan tulla. Alkoi ahdistaa ja itkettää, kun ne rakkaat omat ihmiset ja ystävät ilmoittivat, etteivät voi osallistua.. Seuraavaksi alkoi tuskailu, että pidetäänkö häät nyt vai myöhemmin, mennäänkö maistraatissa naimisiin nyt ja pidetään juhlat myöhemmin, koska rajoitukset. Enää ei ollutkaan ihanaa suunnitella häitä; hermostutti, ahdisti, itketti. Mahassa oli möykky.

Halusin nauttia tästä ihanasta ja ainutlaatuisesta ajasta, mutta en enää pystynyt. Nukuin huonosti ja heräilin aamuyöstä ja jotenkin lamaannuin. En saanut enää edistettyä oikein mitään häihin liittyvää ja tuli hetki, kun oli pakko alkaa miettimään mitä tehdään, että voidaan kertoa hyvissä ajoin vieraille. Varmaan olisi helpompaa, jos olisi edes itse tiennyt mitä haluaa eniten. 

Juteltiin kotona, kaasojen ja ystävien kanssa ja mietin ja mietin ja mietin. Mikä on järkevää, mitä me halutaan ja mistä voidaan ehkä tinkiä. Lopulta päädyttiin siirtämään häitä eteenpäin, jotta saataisiin meille läheisiä ihmisiä juhlistamaan kanssamme meille tärkeää ja ainutkertaista hetkeä. Vieläkin itketti, mutta myös helpotti. Päätös oli tehty. 

Seuraavaksi jännättiin onnistuisiko valitsemamme uusi päivä tai varapäivä ja jossain vaiheessa alkoi tuntumaan, että koska mikään mitä haluttaisiin ei onnistu, niin kertokaa joku nyt edes yksi mahdollinen päivä, mikä onnistuu niin vihkimiselle kuin hääjuhlalle ja kas; yksi päivä löytyi.

Jouduimme luopumaan ajatuksesta talvihäistä, mikä oli meidän molempien toive, mutta kaikkea ei tässä tilanteessa vaan voi saada. Tässä oli siis kompromissin paikka, toivottavasti niitä ei tarvitse enää kovin paljon tehdä, koska jos jossain asiassa haluaisi toteuttaa edes suurimman osan toiveistaan, niin se asia on häät. Mutta kun etsii tästä jotain positiivista, niin meillä on jo nyt valmiina sormukset, kakkukoriste, hääpuku & kengät, 4 huntua, häärekvisiittaa, valokuvaaja, bändi ja kutsulista. Eikä mun nyt tarvitse metsästää hääpukuun sopivia talvikenkiä.

Tätä kirjoittaessa hääsuunnitelmat vaikuttaa jo pikkuisen valoisemmilta, mutta sen verran raskasta tämä vatvominen ja suunnitelmien uudelleen tekeminen on ollut, että pidän parin kuukauden loman häiden suunnittelusta. Palaan niihin uudelleen maaliskuussa. H-hetkeen on nimittäin nyt aikaa 8kk. Päivälleen. 👰
 

Miten voit?

Edellisestä tekstistä on vierähtänyt tovi jos toinenkin, kun en ole oikein ehtinyt keskittyä blogin kirjoittamiseen. Ensin aloitin opiskelut ja työt ja sen jälkeen suunnitelmat vaihtui melkein lennossa ja uusi työ markkinointi- ja viestintäpäällikkönä imaisi niin tehokkaasti mukaansa, ettei blogin kirjoittamiselle vain löytynyt sopivaa hetkeä.. Tästä kaikesta voisin kirjoittaa montakin blogia, mutta päätin kuitenkin näin tauon jälkeen kirjoittaa itselleni kaikkein tärkeimmästä aiheesta eli hyvinvoinnista. 

Usein ajatellaan hyvinvoinnin tarkoittavan terveellistä ruokavaliota, liikuntaa ja riittävää unen määrää. Naistenlehdet varsinkin pursuavat vinkkejä kevyempään syömiseen, arkiliikunnan lisäämiseen ja miten mieltä tulisi rauhoittaa ja makuuhuonetta viilentää ennen nukkumaanmenoa. Totta on, että ylipaino on vaarallista eikä liian lyhyillä yöunilla selviä, mutta ratkaisevassa osassa hyvinvointiin on myös palautuminen ja se voitko oikeasti hyvin eli mikä fiilis sulla on, ei se mitä vaaka näyttää.

Hyvinvointiin vaikuttaa moni asia ja jokainen meistä on erilainen. Ei ole kahta samanlaista ihmistä, joiden elämäntilanne, ympäristö, vahvuudet ja heikkoudet tai tavoitteet olisivat samanlaisia; siksi ei ole myöskään yhtä oikeaa ja toimivaa ratkaisua kaikille millä retuperällä olevan hyvinvoinnin voi laittaa kuntoon. Vaikka monet haluaisivatkin nopean ratkaisun, niin oikotietä hyvinvointiin ei ole, vaan ensin täytyy huolehtia, että perusasiat ovat kunnossa; uni, liikunta, ravinto ja samalla tarkastella palautumista. Tässä voi ottaa avuksi hyvinvointivalmentajan, jonka avulla saa käsityksen mikä hyvinvoinnin osa-alue juuri sinulla kaipaa eniten huomiota. 

Elämäntapamuutos yksi asia kerrallaan

Itsekin voi toki tarkastella nukkumaanmenoaikoja, ruokailurytmiä, aktiivisuutta ja minkälainen fiilis sulla yleisesti ottaen on. Useimmilla jonkinlaiset muutokset ovat tarpeen, mutta tarkoitus ei ole tehdä massiivista elämäntaparemonttia kertarysäyksellä. Vai miten ajattelet käyvän, jos nollatasosta liikkellelähtevä Pirkko tai Pekka ostaa salikortin, käy siellä 5 kertaa viikossa ja syö pelkkkää salaattia? Veikkaanpa, että elämäntapamuutos kestää maksimissaan 3 viikkoa ja olo on koko ajan huono. Elämäntapamuutokset tulisikin tehdä pikkuhiljaa ja pienin askelin, koska muuten ne jäävät kesken. Apua kannattaa myös hankkia alkutaipaleelle, koska kaikkia virheitä ei nyt vaan kannata tehdä, jos/kun joku toinen on ne jo aiemmin tehnyt. Ihminen ei kykene muuttamaan nopeassa tahdissa montaa asiaa, eikä hyvinvoinnin lisääminen onneksi sitä vaadikaan. Tarkoitus on löytää ne muutamat asiat, jotka on juuri sinun tilanteessa mahdollisia muuttaa, jotta jaksat paremmin.

Monet kokevat työn kuormittavana ja stressaavana ja näin varmasti jokaisella aika ajoin onkin, mutta jos samanaikaisesti ravinto koostuu eineksistä, nukut liian vähän, et juurikaan liiku ja pakkaat vapaa-ajan täyteen ohjelmaa, et yksinkertaisesti ehdi koskaan palautua työstä ja noidankehä on valmis. Ei siis auta vaikka syöt terveellisesti ja liikut riittävästi, palautumista ei silti tapahdu, jos kuormitat itseäsi sekä töissä että vapaa-ajalla liikaa. Kaikkien osa-alueiden tulee olla kunnossa, jotta palaudut ja voit hyvin.

On tietenkin täysin normaalia, ettei aina naurata, mutta jos on jatkuvasti tyhjä tai uupunut ja stressaantunut olo, niin jotain on pielessä.  Vaikka uni, liikunta ja ravintoasiat olisivat kunnossa, on lisäksi tärkeää tehdä joka päivä jotain mistä tulee itselle hyvä olo; käy kävelyllä, kuuntele musiikkia, lue kirjaa, tee käsitöitä, leivo, ota päiväunet tai vaan ole hetki hiljaa itseksesi. Opettele arvostamaan enemmän sitä miltä sinusta tuntuu, kuin mitä kuvittelet, että sinun "pitäisi" olla tai tehdä.

Omat vinkkini hyvinvointiin

Minulle hyvinvointi tarkoittaa juuri näitä perusasioita; syön pääsääntöisesti terveellisesti, huolehdin että saan riittävästi monipuolisia ravinteita päivittäin ja välillä herkuttelen. Aina ei ole aikaa tai viitseliäisyyttä syödä niinkuin olisi terveellistä, joten paikkaan tätä vajetta lisäravinteilla. Laadukkaiden ja ravintotiheiden tuotteiden avulla saan ainakin varmasti ravinteita niinäkin päivinä, kun lautasella ei ole kuin yhtä väriä.. 

Liikun joka päivä edes vähän ja muutaman kerran viikossa enemmän. Aloitan aamuni rapsuttelemalla koiraa, menen ajoissa nukkumaan (usein myös viikonloppuisin), en täytä vapaa-aikaani täyteen erilaisilla asioilla ja teen lähes päivittäin jotain mikä on vain itselleni. Parantamisen varaa minullakin toki on ja sitä varten olenkin tehnyt loppuvuodelle suunnitelman, mutta en aio olla liian ankara itselleni, vaan pyrin noudattamaan 80% näitä perusasioita ja 20% saakin soljua vapaammin.

Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on jokaisen omalla vastuulla, mutta sen ei onneksi tarvitse olla edes kovin monimutkaista, eikä elämäntapamuutosta tarvitse tehdä yksin. Kannattaa myös muistaa, että jo pienilläkin valinnoilla on merkitystä; juo enemmän vettä, mene ajoissa nukkumaan, käy kävelyllä tai venyttele ja syö pullan sijaan hedelmä :) Jos olet kiinnostunut hyvinvoinnista tai kaipaat vinkkejä elämäntapamuutokseen, ota seurantaan hyvinvointisivuni Facebookissa: Bon Bini. 

Voi hyvin!

Ketjut kireälle!

+ 25 mittarissa, sininen taivas ja vapaapäivä! Päätin lähteä pyörälenkille ja löysinkin helposti kypärän ja maailman rumimman urheiluvaatteen eli pehmustetut pyöräilyhousut, joissa on myös camel toe-ominaisuus.. Toki puin myös paidan ja kengät ja ajattelin, että pyöräillessä voi pitää pyöräilyhousuja, kunhan pitää pyrstön penkissä kiinni, eikä poikkea missään :) Päivän värikoodi oli pinkki ja lähdin innokkaana kuin ilmapallo pyörävarastoon ilman pyöränavainta tietenkin. Takaisin sisälle, takaisin varastoon ja pyöränpumppu esiin. Pientä haastetta toi välillä sammuva automaattivalo, mutta kun heiluttelin käsiä aina välillä siinä pumppaamisen lomassa, niin kohta oli gummeissa ilmaa, hiki selässä ja kädet mustana (onneksi olin ottanut nenäliinan mukaan). En tosin tajua miksi se mun pumppaus ei riittänyt pitämään valoja päällä, mutta vihdoin pääsin matkaan.

Olen sairastellut melkein koko talven, joten 6kk en ole voinut treenata säännöllisesti. Senkin takia nyt tuntui ihan superihanalta päästä pyöräilemään :) Tosin jo ekassa tiukassa ylämäessä syke singahti korkealle ja huomasin reisilihasten olevan vielä olemassa. Mulla oli ajatuksena tehdä rauhallinen pyörälenkki, mutta poljin ihan liian lujaa ekat 10 km. Pieni juomatauko ja uusin voimin liikkeelle. Aika nopeasti huomasin, että mun pumppaukset ei oikein riittänyt sillä seurauksella, että varsinkin takarengas oli melko lussu. Meinasi alkaa ärsyttämään ja mietin jopa hetken, että kääntyisin takaisin, mutta periksihän ei voi antaa! Lussuilla gummeilla pyöräily ei ole mitenkään miellyttävää, ei vaikka ajattelisi, että nyt ainakin tulee hyvä treeni.

Mieleen tuli mummon kannustus matkantekoon: ketjut kireälle! ja jonkun matkaa eteninkin ihan reipasta tahtia. Nauratti, vaikka polkeminen tuntuikin raskaalta. Päätin yrittää keskittyä muuhun, kuin raskaalta tuntuvaan matkantekoon ja jostain syystä päässä soi kolmannen luokan raittiusjuhlaesityksen laulu: "hurraa, me nuoret meripojat. Ilo ompi meillä aina, eikä suru meitä paina. Hurraa, me nuoret meripojat, meillä luonto raitis on"!?! En tiedä syyttäiskö aurinkoa -ehkä auringonpistos tai nestehukka ;) vai väsymys, mutta jokseenkin häkeltyneenä päätin sittenkin keskittyä maisemiin. Järven selällä näkyi vielä vähän jäätä, samoin metsässä varjoisissa kohdissa. Jotenkin omituista, että on kesäinen sää ja siltikin luonnossa vielä talven jälkiä. Maisema oli metsää, peltoa, metsää, joten siitäkään ei ihan hirveästi lisäbuustia saanut. Pidin vielä toisenkin juomatauon, kun 2/3 matkasta oli takana ja huomasin miten ihanasti linnut lauleli. Hetken aikaa matka taittuikin mukavasti linnunlaulua kuunnellen. Viimeisen tiukan ylämäen poljin sinnillä; kerrankin väkitukkoisuudesta oli oikeasti hyötyä ;) Loppumatka meni sentään oikeasti mukavasti ja jopa oikeasti vähän nautiskellen. Ehkä tämä vielä muuttuu kevyemmäksi kesän mittaan, ainakin jos renkaissa on enemmän ilmaa eikä ole vastatuulta :)

Tässä vielä lyhyt tsemppivideo, kun vakuuttelen itselleni miten ihanaa on pyöräillä :D

Leonardo Diego Álvaro

Kuva kasvattajalta

Vuosien haave omasta koirasta toteutui, kun marraskuussa sain vinkin, että Espanjassa on syntynyt vallan ihastuttava pentue; American Pitbull & American Bully cocktail. Melko helposti sieltä löytyikin meille oma pentu, kaverikoira Brunon pikkuveli, ja alkoi ikuisuudelta tuntuva odotus. Vihdoin maaliskuun puolivälissä haettiin Leo Tampereelta kotiin. Meitä oli vastassa muriseva ja haukkuva pentu, joka kuitenkin muuttui jo automatkan aikana häntääheiluttavaksi, joskin vähän ujoksi kaveriksi. Onneksemme Leo tykkää autoilusta; uni tulee jo parin minuutin autoilun jälkeen, joten reissaaminen sujuu vähintään yhtä hyvin kuin meiltä :)

Yhteiseloa on nyt takana rapiat kolme viikkoa ja Leo on kotiutunut tosi hyvin, ja muuttunut ujosta ja vähän epävarmasta pennusta reippaaksi ja hetkittäin todella omapäiseksi tenavaksi. Tässäkin asiassa on mahdollisesti tunnistettavissa yhtäläisyyksiä omistajiin ;) Aluksi pidimme pennun yön ajan kylppärissä, mutta aamuherätysten muututtua turhan aikaisiksi, Leo muutti nukkumaan makkariin omaan petiin. Nyt saa aamuisin nukkua niinkauan kuin itseä huvittaa, mutta miinuksena on koko yön kestävä varsin miehekäs kuorsaus..

Tapakasvatus aloitettiin tietenkin samantien ja yllättävän nopeasti on opittu istumaan, makaamaan ja tulemaan luokse, tosin ihan aina ei keskittymiskapasiteetti riitä tottelemaan käskyjä. Enää ei tarvitse jännittää hissiä, eikä ihan kaikkia naapureitakaan, mutta Mikan musta pitkä toppatakki hirvittää edelleen. On tosi kiva huomata kuinka nopeasti Leo oivaltaa uusia juttuja, ja melkoisen rasittavaa on komentaa koiraa pois sohvalta kymmenennen kerran vain todetakseen, että siellä se taas makaa, kun on kääntänyt hetkeksi selän. Välillä meillä on armotonta tahtojen taistoa ja välillä taas makaillaan söpöinä kainalossa ja kuorsataan tyytyväisenä. Yksinoloakin ollaan harjoiteltu ja se vaikuttaa onneksi sujuvan ihan mallikkaasti. Vähän tosin jännittää mitä sitten tapahtuu kun Leo jää pidemmäksi aikaa yksin; onkohan kylppäri sisustettu uudelleen..

Päivä alkaa sillä, että houkutellaan koira eteiseen, puetaan sille tarvittavat rensselit ja  samalla kun yrität itse pukea päälle, komennat koiraa päästämään irti housunlahkeesta. Seuraavaksi kiellät puremasta kenkiä ja sen jälkeen yrität solmia kengännauhoja samalla kun komennat koiraa irrottamaan purukalustonsa nauhoista. Jos olet epähuomiossa laittanut hanskat tai pipon koiran ulottuville, ohjelmassa on riemukas irroittelu pitkin kämppää aarre suussa. Kun olet saanut jahdattua omaisuutesi takaisin, päästään vihdoin ovesta ulos :) Ulkona tietenkin syödään ihan kaikki mitä matkan varrelle osuu ja lisäksi jahdataan kaikki kepit, olipa ne sitten maassa tai pensaassa kiinni, tai vaikka aurauskeppejä, myös muoviset kelpaa. Kalliossa kasvavat sammaleet ovat ihan erityisen kiinnostavia.

Sisätiloissa Leo osallistuu innokkaasti astianpesukoneen täyttämiseen suorittamalla esipesun, pyykin pesuun varastamalla koneesta mitä ehtii, pyykin kuivaukseen nappaamalla vaatteita narulta, pyykin viikkaukseen erityisosaamisena on lakanat ja pyyhkeet, ja laukun purkamiseenosallistutaan kiikuttaen laukussa olevia vaatteita pois laukusta. Joka kerta kun onnistuu saamaan jonkun aarteen itselleen, se viedään pikavauhtia omaan mökkiin (kevythäkki). Siellä säilötään myös rakkaimpia leluja eli tyhjää vichypulloa ja Ikean kassia.

Jos otat koiran mukaan vessaan, niin ensin yrität pitää sen loitolla vessapaperista, sen jälkeen vessanpöntöstä. Melko varmasti kuono on kintussa tai pyllynposkessa kiinni ja syliin yritetään kiivetä. Jos jätät koiran vessanoven ulkopuolelle, niin lattialle on melko todennäköisesti pissattu. Your choice!

Yhdessä opetellaan ja opiskellaan pennun kasvatusta samaa kirjaa lukemalla :D Ihanaa ja välillä vähän rasittavaa pentuarkea <3 



 

Aruba onnellisten saari

Tämän vuoden the lomareissu oli Aruballe. Tykästyimme kaksi vuotta sitten tähän saareen, sen ihmisiin, säähän, rantoihin ja vain aikuisille suunnattuun Riu-hotelliin erinomaisine palveluineen niin kovasti, että viimevuoden pettymysten lomareissun jälkeen halusimme pelata varman päälle ja lähteä jonnekin missä ei takuulla tarvitse pettyä. Olimme yhtä hymyä ja tuntui kuin olisi tullut toiseen kotiin :) Muutama tuttu tarjoilija oli edelleen hotellissa töissä, joten jälleennäkeminen oli ratkiriemukas ja tuliaissuklaat sai kovasti kiitosta.

Loman alussa herättiin tuttuun tapaan ihan viimeistään kuudelta, joten päivän aikana ehdittiin mm. pelata allaslentistä ja vesipooloa, vesijumpata ja zumbata, ottaa aurinkoa, lukea, käydä kävelemässä rannalla ja välillä vähän shoppailla sekä syödä ja juoda hyvin. Päikkäreitäkin otettin; lyhyet tai vähän pidemmät ja silti illalla väsytti 100 % varmuudella aikaisin ja ihan yhtä paljon. Jopa niin paljon, että  yhdeksän jälkeen oli jo todella haastavaa pysyä hereillä. Onneksi lomalla voi ja saa nukkua. Ja herätä sitten taas aamulla ihan viimeistään kuudelta. Loma on ihmisen parasta aikaa

Toisella viikolla heräiltiin puoli kahdeksan-kahdeksan aikaan ja illalla alkoi väsyttää ihan viimeistään kympiltä. Kaksi kertaa jaksettiin valvoa myöhempään tequilan ja päikkäreiden pienellä avustuksella. Aruban aurinko on melko kuuma; kun nukahtaa rantatuoliin, niin se näkyy vielä pari päivää myöhemmin.. Rantatuolissa viihdytti pienten ja vähän isompien liskojen touhut viereisellä nurmikolla. Osa turisteista tarjoili lounasravintolan antimia noille veijareille sillä seurauksella, että rohkeimmat kävivät tutkimassa omatoimisesti rantatuolien viereen jemmattuja juomia.

Yksi reissun kohokohdista oli Jolly Pirates-meriretki. Otettiin aurinkoa, snorklattiin, syötiin ja juotiin, uitiin ja hypittiin köydellä veteen. Jopa minä uskalsin! Onneksi oli osan aikaa pilvistä, niin ei tultu takaisiin lobsterin värisinä :)
 
Yhtenä lauantaina lähdimme katsomaan Dakota vs La Fama jalkapallomatsia. Katsojien määrä ei ollut juuri kummempi kuin Kajaanissa, mutta ääntä ja suuria tunteita oli kyllä senkin edestä. En ole ikinä missään nähnyt sellaista tunteiden paloa, kannustushuutoja ja vastalauseiden huutoa kuin tässä ottelussa. Kioskitarjoilut oli myös vähintäänkin vakuuttavat ja hintataso naurettavan alhainen. Kyllä kelpasi katsoa peliä. Pelin aikana tajusin myös miksi katsomon ja kentän välissä oli korkea aita..

Halloweenina hotelli oli järjestänyt teemaillan ja saimme etukäteen vinkkiä mistä löytyisi varmimmin sopivat asut. Suunnistimme edellisenä päivänä kyseiseen kauppaan valitsemaan naamiaisasuja. Vaihtoehtojen määrä oli ihan valtava! Tosin suurin osa naisten asuista muistutti lähinnä k-18 kaupan valikoimia.. En oikein nähnyt itseäni aikuisviihdeosaston asussa hotellin illallisravintolassa, niin valitsin lopulta huomattavasti enemmän kangasta sisältävän Gotham girl -puvun. Lisäksi se meni paremmin yksiin mieheni Jokeri-asun kanssa. Hotellissa oli todella panostettu Halloweeniin; illallisravintola oli koristeltu näyttävästi, ruoat mielikuvituksellisia ja henkilökunta oli pukeutunut erilaisiin asuihin. Asuvalintamme oli varsin onnistunut ja meistä napsittiin paljon kuvia ja joku jenkkituristi vinkkasi meille, että voisimme lähteä asuinemme Vegasiin tienaamaan :D Mikä ilta!

Reissussahan kävi eräs ilta niinkin, että löysimme itsemme illalliselta henkilökunnan toivotellessa meille ”Happy anniversary” kakun kera. Olimme toki maininneet päällikkösedälle aiemmin, että kyseiseen ravintolaan oli aivan mahdoton jono ja setämieshän sitten järjesti meille pöydän, koska keksi, että meillä oli "special anniversary”.. Vaikka meitä ehkä vähän hävetti nuo erikoisjärjestelyt, niin kannatti ehdottomasti leikkiä mukana, koska ikinä ei ole lobster ja hampurilainen maistunut niin hyvältä. Ja kakkukin oli hyvää :) Turhaan ei ole kehuttu saaren parhaimmaksi ravintolaksi!


Aruba on minulle pala paratiisia, siellä olen rento, kokonainen ja niin kovin onnellinen. Se tuntuu kodilta. Aruballe palaan takaisin, vielä monta kertaa. Biba dushi - living the sweet life <3

Vuoden työtön

Aika tarkalleen vuosi sitten olin ensimmäistä päivää työtön. Olin siihen mennessä ollut työelämässä 15 vuotta, josta viimeiset 3 vuotta työreissaaminen kuului arkeen. Ihan tavallista arkea oli huonosti nukutut yöt, liian lyhyet yöunet, epäsäännölliset ruokailut, liian satunnaisiksi jääneet sporttailut, tiukat aikataulut, kiire, kireä pinna, suunnitelmien muuttuminen lennosta ja pitkiksi venyneet päivät. Toisaalta tilille kilahti kerran kuukaudessa mukavasti euroja, työ oli sopivan haastavaa, työkaverit mukavia ja sain oppia uusia asioita. Itkuhan siinä tuli, kun kaikki olikin yhtäkkiä ohi..

Kovin pitkän aikaa ei kuitenkaan itkettänyt. Sen suurempia tulevaisuuden suunnitelmia en tehnyt; lähinnä päätin, että ensin nukun, sitten vaan olen ja sen jälkeen alan liikkua säännöllisesti ja miettiä mitä haluan isona tehdä. Tästä yhtälöstä lepo, oleilu ja liikkuminen oli varsin pala kakkua toteuttaa. Se mitä haluaisin tehdä ei sitten kirkastunutkaan yhtä helposti. Pohdin yrittäjyyttä, opiskelua ja hain koko ajan töitä ympäri Suomen. Suoritin verkko-opintoja, luin ja keskustelin yrittäjyydestä, opiskelusta, työnhausta, trendeistä, tulevaisuuden aloista, työvoiman liikkuvuudesta jne. Tein useamman videohaastattelun ja kävin kuudessa haastattelussa. Välillä iski epäusko, välillä pidin taukoa työnhausta ja välillä taas olin superoptimistinen, kun löytyi "just se mun paikka", johon kiireenvilkkaa kirjailin huolella hakemuksen. Työnhaku kävi ihan työnteosta, sen verran aikaavievää hommaa se on mikäli sen hoitaa kunnolla.

Tylsää mulla ei ole vuoden aikana ollut. Olen nauttinut siitä, kun olen saanut elää lähes ilman aikatauluja, tehdä just sitä mikä sillä hetkellä sattuu eniten kiinnostamaan, keskittyä itseeni, valvoa silloin kun siltä tuntuu, nukkua myöhään jos nukuttaa, kokkailla ihan rauhassa ja kokeilla uusia reseptejä, lähteä kävelylle tai salille keskellä päivää ja tehdä pikku reissuja muulloinkin kuin viikonloppuisin tai loman aikaan. Suurin miinus on ollut pienet tulot. En silti koe, että olisin joutunut kituuttaa tai luopua oikeasti mistään tärkeästä. Ainoa mainitsemisen arvoinen asia on, että olisin reissannut enemmän lähelle ja kauas, jos se olisi ollut taloudellisesti mahdollista. Tosin kaikkeahan elämässä voi haluta, vaikkei kaikkea oikeasti voikaan saada :)

Vuoden työtön ja nyt sen loppu häämöttää. Minulle on siis tarjottu töitä - kolmesta eri paikasta, ja yhdelle sanoin kyllä :) Ei tarvitse enää kyttäillä uusia työpaikkoja, kirjoitella hakemuksia, täyttää hakukaavakkeita, päivittää cv:tä, odottaa toiveikkaana kutsua haastatteluun, saada lukemattomia "et tälläkertaa tullut valituksi" sähköposteja... The end, vihdoinkin!

Olo on levoton, innostunut, jännittynyt, odottava, vähän haikeakin. Nytkö jo tämä loppuu? Mitä haluan tehdä nämä muutamat päivät ennen työn alkamista? Onko mulla työvaatteita? Sukkiksia? Entä eväsrasioita? Tarvinko oman mukin? Täytyykö mennä kampaajalle? Munhan täytyy ihan kohta käydä joka arkipäivä töissä ja siis herätä aamuisin kellonsoittoon! Kuinka pidän huolta, että nukun tarpeeksi, liikun tarpeeksi ja syön järkevästi? Miten kauan kestää, että totun siihen, että töissä ollaan 8 tuntia päivässä, ja iso osa päivästä todennäköisesti tuijotellaan tietsan ruutua? Kehtaanko taukojumppailla? Onko siellä hyvää kahvia? Saanko lounaskavereita? Kuinka selviän alkuvaiheen Urpona olemisesta, kun ihan kaikki on ihan uutta?

Päällimmäisenä on kuitenkin uskomattoman kiitollinen olo ja hykerryttävän hyvä mieli :) Olen varmasti yhtä onnellinen tästä uudesta alusta kuin ekaluokkalainen kummipoikani, joka tosin kertoi, että "mulla menee kyllä aina ihan koko päivä siellä koulussa".

Näillä mietteillä täysillä uutta päin :)