Itkettää

Viime päivinä on ollut pala kurkussa ystäväpiirissä tapahtuneen kuoleman takia. Kyseessä oli nuoruusvuosien kaveri ja vaikka ei oltukaan tekemisissä näin aikuisiällä, niin tiedettiin kuitenkin mitä toiselle suurinpiirtein kuuluu, facebookin ja yhteisten ystävien kautta. Omaisten ja läheisten suru on suuri. Tuntuu niin voimattomalta, kun ei meinaa löytää lohduttavia sanoja sureville. Itkettää. Tuntuu pahalta ja omakin elämä pysähtyi hetkeksi..

Ei voi ymmärtää, että juuri kun elämä antaa parastaan, kaikki on hyvin ja seuraavassa hetkessä kaikki onkin yhtäkkiä ohi.. Miksi? Niin julmaa, epäreilua, käsittämätöntä.. Elämän armoton yllätyksellisyys pysäyttää. Kukaan ei tiedä mitä on tulossa ja milloin on viimeinen hetki. Itkettää ja ahdistaa.

Uskon, että on ihan hyvä, ettei tulevaa tiedä, mutta mielessä alkoi pyöriä monenlaiset asiat; onko jotain miten loppuunsa haluaisi varautua? Haluanko tehdä hoitotahdon tai testamentin? Ryhtyä elinluovuttajaksi? Miten haluan elämääni elää? Mitä haluan tehdä? Missä haluan käydä? Mitä kokea? Ei tällaisia asioita tule juurikaan ajatelleeksi, ehkä kuitenkin pitäisi..

Itse en ole oikeastaan koskaan elänyt "sitku"-elämää, vaan mennyt vahvasti intuitiolla ja tarttunut tilaisuuksiin ja kokeillut uusia asioita, joskus vapaaehtoisesti ja joskus pakon edessä. Yllätyksiä on riittänyt vuoristoradaksi asti. Joku on pitänyt minua rohkeana, kun olen esimerkiksi pakannut tavarani ja muuttanut ennakkoluulottomasti uuteen kaupunkiin - monta kertaa. Äiti on joskus sanonut, että sopeudun melkeinpä pelottavan helposti. Myönnän kyllä, että melkolailla "takki auki" elämään olen tähän asti matkannut. Ei se aina helppoa ole ollut ja pahemmanluokan kompurointiakin on koettu. Silti haluan uskoa, että elämä kantaa, enkä osaa pelätä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Haluan olla hyvä ihminen, kohdella toisia oikeudenmukaisesti, sytyttää kynttilän täältä lähteineiden muistoksi, itkeä, nauraa, tanssia, matkustaa, nauttia elämästä ja rakastaa.


Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote -siinä kaikki

Dave Lindholm

Liian pätevä, liian vanha, ei tarpeeksi kokemusta, väärä asuinpaikka... Oppia ikä kaikki!

Olen ollut 5kk vapaaherrattarena ja nauttinut täysillä melkein joka hetkestä. On ihan supermahtavaa, että voi vuosien tauon jälkeen tehdä niitä juttuja, mistä tulee hyvä mieli ja hyvä olo just silloin kun haluaa. Aluksi nautin eniten, kun sai aamuisin nukkua niinkauan kuin väsytti ja sai käydä keskellä päivää, valoisaan aikaan ulkona. Edelleen nuo molemmat asiat viehättää, mutta nyt nautin myös ruoanlaitosta, treenaamisesta ja uusien asioiden opettelusta sellaiseen aikaan päivästä, kun se hyvältä tuntuu. Kertaakaan ei ole tullut aika pitkäksi tai olo tuntunut tylsältä ja olen oppinut ihan uusia asioita!

Viiden kuukauden aikana olen etsinyt aktiivisesti töitä ja lähettänyt lukuisia hakemuksia paikkoihin, joihin olisin valmis menemään töihin. Suurin osa paikoista on ollut ihan jossain muualla kuin täällä kotipaikkakunnalla, mutta täältäkin olen löytänyt 4 paikkaa mitä olen hakenut. Olen päässyt muutamiin videohaastatteluihin ja pariin ihan oikeaan haastatteluun, joissa kaikissa jäin hopealle. Syyt ovat olleet ihan järkeviä ja siksi helposti hyväksyttäviä. Joskin sitä tosin miettii, että silloin kun jostain osa-alueelta puuttuu kokemusta, niin miten sitä kokemusta voi edes saada, jos ei ikinä pääse opettelemaan? Pahimmillaan hakijoita on ollut itseni lisäksi 275 ja silloin mietin, että miten se oma hakemus tai cv erottautuisi joukosta hyvällä tavalla. Pari ideaa on ollut hautumassa ja uusi cv on viimeistelyä vaille valmis :)

Aika usein työpaikkailmoitukset tuntuu olevan toiveiden tynnyri, jossa hakijalta edellytetään sitä ja tätä, toimenkuva sisältää kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, mutta toisaalta työntekijälle luvataan kovin vähän megalomaanisen vastuualueen ja työmäärän lisäksi. Hyvä työpaikkailmoitus mielestäni osaa kuvata riittävän nasevasti mitä hakijalta odotetaan ja mitä tehtävä vaatii, ja bonuksena tittelikin jo kertoo mistä roolista on kyse. Huonot ilmoitukset oppii kyllä haistamaan jo kaukaa; esimerkiksi Asiakasvastaavan tittelillä haetaan mm. lehtimyyjiä ja laajakaistamyyjiä.

Itse hakemuksen kirjaileminen ja paikan hakeminen voi välillä olla verta, hikeä ja kyyneleitä -osastoa. Ensin rekisteröidyt yrityksen työnhakijaportaaliin. Pahimmillaan homma jatkuu niin, että täytät monta sivua nettilomakkeen kenttiä ja yhtäkkiä puolitoista tuntia myöhemmin, kun klikkaat viimeisen kerran seuraava-kohtaa; kaikki kirjailemasi tiedot häviää ja ruudulla vilkkuu jonkunsortin error. Aloita homma alusta. Kun lopulta saat kaikki mahdolliset tiedot täytettyä uudelleen ja pääset viimeiselle sivulle, sinun tulee vielä liittää hakemuskirje, cv ja linkki LinkedIn profiiliin - eli kerrot samat asiat uudelleen ja uudelleen, kolme kertaa! Jossain kirjoitettiin, että näin testataan onko hakija tosissaan kiinnostunut hakemaan. Ehkä niin, mutta itse en lähtökohtaisesti hae paikkoja, jotka minua ei kiinnosta, joten en arvosta tälläistä tapaa rekrytoinnissa.

Juuri tällähetkellä avoimia paikkoja on oikeastaan todella paljon, mutta aika suuri osa etsii kesätyöntekijää, johon palkataan vain opiskelijoita. Ehdottoman hyvä juttu kuitenkin opiskelijoita ajatellen! Sattuneesta syystä täällä susirajan "suurkaupungissa" ei juuri minun työkokemuksen mukaisia avoimia paikkoja ole runsaasti eikä usein tarjolla. Voisinkin mielelläni tehdä jotain erilaista tai vaikka vähemmän vaativaa työtä, mutta ei se niin vaan käy; olen saanut kuulla olevani joihinkin hakemiini paikkoihin liian pätevä. Tätä on vähän hankala käsittää, kun on lähettänyt hakemuksen ihan tosissaan eli ajatuksella että olisi valmis tekemään sitä tarjolla olevaa työtä, niin sitten joku sen enempää kyselemättä katsoo, etten voi olla riittävän motivoitunut tai kiinnostunut. Minulle on myös sanottu suoraan, että en saa kutsua haastatteluun, koska asun väärällä paikkakunnalla. Hakemani työpaikka oli kieltämättä useamman sadan kilometrin päässä, mutta ei se ole ennenkään estänyt minua tekemästä töitä ihan mallikkaasti. Kyseisen työpaikan ensimmäinen tehtävä olisi ollut kehittää toimivia työkaluja tukemaan sisäistä viestintää ja tehokasta etätyötä..

Usein kuulee puhuttavan työvoiman liikkuvuudesta ja siitä ettei monikaan ole halukas muuttamaan työn perässä. Etätyö ja se, että asiantuntijatyötä voi tehdä paikasta riippumatta on niinikään kuuma peruna. Jotenkin tuntuu siltä, että työvoima ei liiku, koska työntekijä kokee ettei saa riittävästi joustoa ja tukea työnantajalta. Ei varmasti tee mieli muuttaa aina viikoiksi toiselle paikkakunnalle, jos kaikki käytännön asiat jää itselle hoidettavaksi samaan aikaan kun työnantajan silmissä työsuhteessa mikään ei ole muuttunut paitsi fyysinen paikka. Jos kotona odottaa vielä lapsellinen perhe (= perhe, jossa on lapsia), niin saa olla kyllä aikamoinen jonglööri, guru ja mindfull-mestari, että kaikki osapuolet pysyy tyytyväisinä ja työntekijä pirteänä ja tuottavana työntekijänä, kun suhaa kahden paikkakunnan väliä. Etätyössä taas tuntuu, että työnantaja jotenkin kuvittelee työnteon olevan vähemmän tehokasta ja työntekijän olevan saavuttamattomissa verrattuna toimiston työpisteellä istumiseen. Parhaimmillaan oikeanlainen jousto ja tuki puolin ja toisin lisää työn tehokkuutta ja tuottavuutta, motivaatio, työn mielekkyys ja sitoutuneisuus työnantajaan pysyy hyvänä ja luovuuskin saattaa synnyttää ihan uusia ideoita. Tosin ei mun ollut tarkoitus tälläkertaa näistä kirjoitella ;)

Minä jatkan työnhakua, treenaamista, blogin kirjoittelua, uusien asioiden opettelua -Digital marketing kurssi on enää vain vähän kesken- ja reissaan :)