Havaintoja Lapista

 Tätä kirjoitellessani me ollaan asuttu vähän yli puoli vuotta Lapissa, Rovaniemellä, enkä vieläkään osaa mieltää asuvani Lapissa. Kotoisalta tämä toki jo tuntuu, enkä enää tarvitse navigattoria osatakseni kulkea kaupungissa, mikä on huomattava parannus lähtötilanteeseen, kun tiesin nimeltä vain yhden kadun. Paljon uusia elämyksiä ja muutenkin uutta on matkan varrella tarttunut reppuun, ja todella paljon täällä on vielä ihan uusia paikkoja koluttavana. 

Meillä on ihan mahtava lähikauppa, mistä saa mm oikeaita kookospähkinöitä! Aluksi jouduimme olla hetken ilman uunia, mutta kaupan herkkutiskistä löytyi myös lämmintä ruokaa, joten  käytiinkin sitten melkein joka päivä ostoksilla. Kaupoissa on myös aina poron lihaa eri muodoissa, eikä vain tiettynä aikana vuodessa ja joulupukkia voi käydä Napapiirillä morjenstamassa melkein koska vain. 

Muutto tänne tapahtui marraskuussa, joten monen kuukauden ajan käytetyimmät vaatteet oli toppakengät, untuvahousut, pipo ja untuvatakki. Lisäksi tottakai lapsuudesta tutut kauluri ja säärystimet ja jossain vaiheessa pakkasten paukkuessa huomasin toivovani kypärämyssyä! Asuvalintoihin toki vaikutti se, että olin etätöissä ja se, että meillä ulkoillaan koiran kanssa joka päivä useita kertoja. Lunta oli riittävästi ja pakkasta vähintäänkin tarpeeksi. Liukastakin oli, mutta vain pari kertaa, ja huomasin, että nastakengilläkin voi liukastua..

Porojakin olen nähnyt, monta kertaa. Hauskinta oli, kun ne tuli iltakävelyllä vastaan Teboilin luona ja päättäväisesti porokolmikko jolkotteli kirkolle päin. Siinä me oltiin koiran kanssa molemmat yhtä yllättyneitä, enkä saanut edes kunnollista kuvaa napattua.

Pimeää on ollut talven aikana enemmän kuin tarpeeksi; marras-joulukuussa vain hyvällä tuurilla näki vilauksen päivänvaloa, jos sattui oikealla hetkellä katsomaan ikkunasta ulos. Meillä olikin jatkuvasti valot päällä ja silti tunui, että oli pimeää. Kuin olisi laput silmillä päivästä toiseen. Ja väsytti.

Tulihan se kevät kuitenkin lopulta tännekin ja toukokuun puolivälissä alkoi olla puissa aavistukset hiirenkorvista ja parissa päivässä ilmestyi pienet lehdet. Kevät ei kuitenkaan tietenkään tullut ilman takapakkia ja lumisateita, viimeisin taisi olla äitienpäivän tienoilla. Paikallisten mielestä kevät ilmeisesti saapui kuitenkin heti kun siirryttiin noin + 10 asteeseen. Toiset veteli t-paidoissa tai topeissa ja shortseissa, kun itselläni oli vielä pitkähihainen JA takki JA kaulahuivi JA sormikkaat. Toisaalta jäällä oli pilkkijöitä, vaikka oli + 16 lämmintä. Mietin monta kertaa, että miten se jää niinkuin oikeasti voi vielä kestää?!? Itse luovuin piposta ja toppatakista aamulenkillä vasta reilu viikko sitten, mutta näin kesäkuun alussa voi vihdoin uskoa, että kesä on tullut tännekin. Säämies on luvannut +20 ja vähän päälle viikoksi eteenpäin :) 

Eikä muuten ole enää yhtään liian pimeää; valoa riittää 22h ja 10 minuuttia vuorokaudessa, joten valoja ei enää tarvita. Nyt voikin sitten miettiä kuinka saisi edes yöksi valoa vähemmäksi.. Pimennysverhot ja silmälaput meiltä toki jo löytyykin. 

Huntuja ja hääsuunnitelmia

Häiden suunnittelu on ihanaa aikaa, ehkäpä jopa sitä parasta aikaa ikinä. Pää on pilvissä, hymyilyttää ihan koko ajan ja maailmaa katselee ruusunpunaisten lasien läpi. Niin se oli aluksi minullakin, mutta sitten pari kuukautta ennen h-hetkeä alkoikin ihan toisenlaiset tunnelmat, koska korona. Ei varmuutta saako järjestää häät, tai vaikka saisikin, niin montako vierasta tilaisuuteen voi osallistua. Kenelle sanottaisiin, että sori, et voikaan tulla. Alkoi ahdistaa ja itkettää, kun ne rakkaat omat ihmiset ja ystävät ilmoittivat, etteivät voi osallistua.. Seuraavaksi alkoi tuskailu, että pidetäänkö häät nyt vai myöhemmin, mennäänkö maistraatissa naimisiin nyt ja pidetään juhlat myöhemmin, koska rajoitukset. Enää ei ollutkaan ihanaa suunnitella häitä; hermostutti, ahdisti, itketti. Mahassa oli möykky.

Halusin nauttia tästä ihanasta ja ainutlaatuisesta ajasta, mutta en enää pystynyt. Nukuin huonosti ja heräilin aamuyöstä ja jotenkin lamaannuin. En saanut enää edistettyä oikein mitään häihin liittyvää ja tuli hetki, kun oli pakko alkaa miettimään mitä tehdään, että voidaan kertoa hyvissä ajoin vieraille. Varmaan olisi helpompaa, jos olisi edes itse tiennyt mitä haluaa eniten. 

Juteltiin kotona, kaasojen ja ystävien kanssa ja mietin ja mietin ja mietin. Mikä on järkevää, mitä me halutaan ja mistä voidaan ehkä tinkiä. Lopulta päädyttiin siirtämään häitä eteenpäin, jotta saataisiin meille läheisiä ihmisiä juhlistamaan kanssamme meille tärkeää ja ainutkertaista hetkeä. Vieläkin itketti, mutta myös helpotti. Päätös oli tehty. 

Seuraavaksi jännättiin onnistuisiko valitsemamme uusi päivä tai varapäivä ja jossain vaiheessa alkoi tuntumaan, että koska mikään mitä haluttaisiin ei onnistu, niin kertokaa joku nyt edes yksi mahdollinen päivä, mikä onnistuu niin vihkimiselle kuin hääjuhlalle ja kas; yksi päivä löytyi.

Jouduimme luopumaan ajatuksesta talvihäistä, mikä oli meidän molempien toive, mutta kaikkea ei tässä tilanteessa vaan voi saada. Tässä oli siis kompromissin paikka, toivottavasti niitä ei tarvitse enää kovin paljon tehdä, koska jos jossain asiassa haluaisi toteuttaa edes suurimman osan toiveistaan, niin se asia on häät. Mutta kun etsii tästä jotain positiivista, niin meillä on jo nyt valmiina sormukset, kakkukoriste, hääpuku & kengät, 4 huntua, häärekvisiittaa, valokuvaaja, bändi ja kutsulista. Eikä mun nyt tarvitse metsästää hääpukuun sopivia talvikenkiä.

Tätä kirjoittaessa hääsuunnitelmat vaikuttaa jo pikkuisen valoisemmilta, mutta sen verran raskasta tämä vatvominen ja suunnitelmien uudelleen tekeminen on ollut, että pidän parin kuukauden loman häiden suunnittelusta. Palaan niihin uudelleen maaliskuussa. H-hetkeen on nimittäin nyt aikaa 8kk. Päivälleen. 👰