Yksi ystäväni sen kerran mainitsi; ”on varmaan aika
jännää olla wagsi.” (wag = wives
and girlfriends of high-profile footballers of the England national football team). En jotenkin ole mieltänyt itseäni
tuohon kategoriaan, vaikka se teoriassa ehkä pitääkin paikkaansa, tosin
siippani on pelannut ihan täällä Suomessa ja on entinen jalkapalloilija J Lisäksi itselleni tulee ekana
mieleen suuren maailman stereotypiat, enkä oikein tunnista itseäni niistä,
ainakaan kokonaan.. Wagsin tunnusmerkkejä on: hiuslisäkkeet (no, on mullakin
ollut tuuhennus), rakennekynnet (kokeiltu on), tekoripset (jep, kokeiltu),
suihkurusketus (ei kokemusta), silikonit (ei ole), kissatappelut (en harrasta),
pikkuriikkisissä tai oikeammin olemattomissa alusvaatteissa keikistely some:ssa (not my cup of tea). Mä oon enemmän
maanläheinen luomuversio kuin täysiverinen wags..
Niin tai näin; jalkapallo kuuluu tiukasti elämään, arkeen ja
juhlaan, ja vaikka en itse pelaakaan, niin elän ja hengitän tuota pelien peliä
jollain tavalla joka ikinen päivä. Ensikosketus jalkapalloon tuli jo
pikkutyttönä Pietarsaaressa ja sen seurauksena peli on jollain tasolla kiinnostanut,
tosin suuremmaksi osaksi vain osana katsomoa. Tutummaksi tämä laji on tullut sen
jälkeen, kun eräänä kauniina talvisena iltana lähdin treffeille pipo päässä (!)
entisen jalkapalloilijan, silloisen valmentajan kanssa vajaat neljä vuotta
sitten. Tuon miehen kanssa laitettiin vähän ajan päästä nappikset ja korkkarit
samaan osoitteeseen ja minusta tuli siis virallisesti futispirkko J
Olen istunut kannustamassa säässä kuin säässä; viimeksi oli
+1 ja peli venyi jatkoajalle.. Toisen kerran mittarissa oli + 33.. Varustus on siis
ensiarvoisen tärkeää – myös katsomossa!
Viimeisin peli oli ainutlaatuinen monella tavoin; HJK saapui
Kajaaniin Suomen Cupin otteluun ja tällainen spektaakkeli on edellisen kerran
ollut 1953! Ottelun alkuseremoniat voit kurkata tästä ihan itse kuvaamastani videosta (linkki pitäisi aueta "videosta"-sanasta).
Katsomossa oli hyvin
porukkaa ja tunnelma katossa! Ulkona oli +1, mutta peli oli sen
verran jännittävä, että palelemisen huomasi oikeastaan vasta kotimatkalla. Kiitos tunnelmasta
kuuluu tietenkin pelaajille!
Tämän futispirkon ihka ensimmäinen viiltävä
pelianalyysi on, että vaikka häviö tuli, niin hävetä ei tarvi; AC Kajaani
taisteli, venyi, uhrautui ja pelasi rohkeasti isompiaan vastaan ja onnistui
viemään pelin jatkoajalle. Turhaan ei Lehkosuo etukäteen arvioinut peliä
haastavaksi J Se pienehkö AC Kajaanin punatukkainen poika
oli kuin vispilä kentällä ja joukkueen isoin mies oli kuin kallio; palloa ei
saanut kukaan pois. Mieleen jäi myös maalivahti, joka valitettavasti
loukkaantui ja teki parhaansa nilkuttaen. Itsehän jouduin päivystää, että
pärjääköhän se nyt varmasti ja että huomaakohan joku ajoissa, jos jalka ei
kestäkään. Lisäksi piti jännätä, että ehditäänkö ajoissa hätiin puolustamaan ja että meneekö se pallo maaliin vai ei :) Peli tempaisi mukaansa ja huomasin huutavani, tuulettavani ja taputtavani niinkin tehokkaasti, että lopputuloksena oli mustelma kämmenselässä. Ensikerralla ei siis solkihanskoja peliin! Loppulukemat 1-5. Joillakin kannattajilla oli sisäinen villapaita, itselläni pipo, villahuivi, hanskat, kevytuntuvatakki ja pitkät säärystimet housujen päällä. Voit muuten klikata tuosta lauseen alusta, jos haluat nähdä kuvan sisäisistä villapaidoissta ;)
Pelien seuraaminen ei kuitenkaan ole ainoa kosketukseni
jalkapalloon; olen autellut esitysten teossa (kalvosulkeiset), kääntänyt mm.
sakkojen aiheuttajia ja pelitapaselostuksia ulkomaalaisia pelaajia varten,
lahjoittanut sormikkaat ulkomaalaisvahvistuksen käyttöön ja pessyt
hotellissa asuvan pelaajan pelivaatteita. Melko glamoröösiä vai mitä? ;) Tähän
jos johonkin pätee sanonta rakkaudesta lajiin, tosin omalla kohdallani lisäisin
tarkennuksen: rakkaudesta mieheen, jonka laji tämä on <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti